 |
YLIKYLÄ 100 VUOTTA 1908-2011
Historiaa rakentamisen ja menestysten valossa
|
|
Yleistä
Koulun tilakysymys on ollut olennainen osa koulun historiaa. Koulutyön on täytynyt sopeutua vallitseviin olosuhteisiin. Uudelleen ja uudelleen koulupiirin ikäluokat ovat saaneet perusopetuksensa väliin puutteellisissakin olosuhteissa. Koulun päivittäinen työ Ylikylän koulussa on ollut ilojen ja voittojenkin sävyttämää. Koulu on kyennyt kehittymään ja kehittämään opetustyötä aina uusien haasteiden edessä.
1908
KANSAKOULUTOIMINTA ALKAA YLIKYLÄLLÄ
Kempeleen kansakoululaitoksen historiassa oltiin ensimmäisen kerran v. 1908 tilanteessa, että kouluun ilmoittautui enemmän oppilaita kuin sinne voitiin sijoittaa. Tilanteen ratkaisemiseksi kuntakokous päätti kansakoulun johtokunnan esityksestä 22.9.1908 käynnistää kansakoulutoiminnan Ylikylällä. Ylikylän kansakoulun 32 oppilasta ja yksi opettaja aloittivat koulunkäynnin johtokunnan Samuli Tuohinolta vuokraamissa ns. Tuohinon kartanon tiloissa. Kiinteistön ostamisesta koulua varten oli keskusteltu jo v. 1902, mutta asia oli tuolloin vielä rauennut. Koulutilat vuokrattiin nyt kolmeksi vuodeksi. Ajanjakson kuluessa oli tarkoitus aloittaa varsinaisen koulutilan rakentaminen. Ylikylän koulu kuului v.1908-1921 Kirkonkylän kansakoulun johtokunnan alaisuuteen. Ylikylän koulun oma johtokunta aloitti v. 1921. Johtokunnan ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Toivo Kajava.
1909
ENSIMMÄINEN KOULURAKENNUS VALMISTUU
Ensimmäiset toimet Ylikylän koulun rakentamiseksi tehtiin vuonna 1909. Kahden luokkahuoneen koulun päärakennus (ns. Pekurin pirtin tilat) valmistui v. 1911. Lopullisesti talousrakennuksineen koulu valmistui v. 1914. Uusi koulurakennus ei vastannut uutenakaan kunnollisia koulutilavaatimuksia, sillä huonon eristyksen vuoksi kylmyys haittasi koulutyötä.
1921
OPPIVELVOLLISUUSLAKI VOIMAAN
Oppivelvollisuuslain voimaantulo asetti koulun tilatarpeelle uudet vaatimukset. Laki edellytti oppivelvollisuutta jokaiselta 9-14 -vuotiaalta. Koulun oppilasmäärä kasvoi tuntuvasti ja kahdessa luokassa opiskeli 90 oppilasta. Vuonna 1921 otettiin käyttöön toinen koulurakennus. Honkasen talon pirtissä opetettiin veistoa koulun poikaoppilaille vuosina 1921-1923.
1928
ALAKANSAKOULU ALOITTAA
Kempeleen kunnanvaltuusto päätti v. 1927 aloittaa kunnassa alakansakoulutoiminnan. Honkasen taloa ei kuitenkaan ehditty muuttaa koulukäyttöön sopivaksi syksyyn 1927 mennessä ja tästä johtuen ensimmäiset 7-8 -vuotiaat alakansakoululaiset aloittivat koulunkäyntinsä Ylikylän koulussa v.1928.
1940
SOTA-AIKA TOI SIIRTOVÄEN YLIKYLÄLLE
Sota-aika kasvatti edelleen koulun oppilasmäärää. Vuonna 1940 siirtoväen sijoittaminen kuntaan kasvatti oppilasmäärää entisestään. Koulun johtokunta teki toistuvasti anomuksia koulun laajentamisesta, mutta varoja ei ollut osoittaa lisärakentamiseen. Ylikylän koulun tilapuuteiden vuoksi jouduttiin sodan jälkeisinä vuosina oppilaita siirtämään edestakaisin Ylikylän koulusta Kirkonkylän kouluun.
1948 JA 1950-LUKU
UUSI KANSAKOULULAKI JA 50-LUVUN SUURET IKÄLUOKAT - KOULUA VUOROLUVUSSA
Vuoden 1948 kansakoululaki aiheutti 7-luokkaisena oppilasmäärän kasvun. Koulutilat kävivät jälleen ahtaiksi. Vuonna 1949 teki kunnanhallitus ja -valtuusto päätöksen Ylikylän koulun laajentamisesta. Vuosina 1950-1953 koululla jouduttiin ottamaan kouluhallituksen poikkeusluvalla käyttöön vuoroluku. Koulua käytiin v.1952-1953 myös ns. Heikkisen koulussa (Heikkinen/Martikkalan talo). Koulun yksikerroksinen laajennusosa valmistui v.1953. Tällöin otettiin käyttöön myös ns. vanhan puolen laajennus. Kouluun ei vieläkään saatu voimistelusalia. Suurten ikäluokkien aloittaessa koulun 50-luvun puolivälissä, kävi koulu yhä ahtaammaksi. Ylikylän koulu toimi jo kolmessa toimipaikassa ja Honkasen alakoulu olisi kaivannut kiireellistä kunnostamista. Koulusta oli tullut kunnan suurin, mutta ahtain oppilaitos.
1969, 1976 OPETTAJA-ASUNNOT KOULUKÄYTTÖÖN JA YLÄASTEEN TILAT YLIKYLÄN HALTUUN
Oppilasmäärän jatkaessa kasvuaan täytyi vuonna 1969 ottaa koulun vanhan puolen opettaja-asuntoja ottaa koulukäyttöön. Tultaessa uudelle vuosikymmenelle, käytiin koulua myös vanhassa pappilassa ja Pyrinnöllä. Vuonna 1976 keski- ja kansalaiskoulun tilat vapautuivat Ylikylän koulun käyttöön, kun yläasteelle valmistui uudet koulutilat. Saneerauksella tilat muutettiin ala-asteen käyttöön.
1980-1990 KOULULLE LISÄTILOJA HONKASEN MONITOIMITALON TILOISTA - ELEMENTTIKOULU
Koululle saatiin lisätiloja luokkahuoneeksi v. 1987 saneeraamalla Honkasen monitoimitalosta yksi tila kahdeksi. Vuonna 1988 todettiin, että koulutilat riittivät laskennallisesti 400 oppilaalle, mutta koulussa oli jo 539 oppilasta. Vuonna 1992 tilapäistilojen rakentaminen jatkui, kun ns. uuden puolen pannuhuoneesta ja varastosta saneerattiin kaksi uutta luokkatilaa. Kempeleen kirjaston Honkasen sivukirjaston lakkautettua toimintansa v. 1996 rakennettiin sivukirjaston tiloihin kahden edellisen luokan lisäksi tilat neljälle uudelle luokalle ja erityisopetukselle. Tilat olivat koulun käytössä vuoteen 1997, jolloin tilat luovutettiin Honkasen päiväkodin esiopetusryhmille. Lisätilaa koululle saatiin vuokraamalla elementtikoulu Puukoulun pihalle. Vuokratiloihin sijoitettiin viisi ykkösluokkaa lv. 1997-1998. Tilat vuokrattiin 22 kuukaudeksi ja näin saatiin varmistettua myös koulutilojen riittävyys tulevan rakentamisen ajaksi aina kevääseen 1999 saakka.
1990-1996 MUSIIKILLISTA OSAALISTA - MUSARIT-KUORO
Koulun oppilaat ja opettajat ovat saavuttaneet valtakunnallista huomiota mm. musiikkikilpailuvoittojensa myötä. Oppilaat osallistuivat voitokkaasti Tenavatähti- ja Karuselli lastenlaulukilpailuihin:
- vuonna 1990 Satu Itkonen
- vuonna 1991 Karoliina Moilanen
- vuonna 1992 Elina Kurola, Anna Itkonen,
- vuonna 1993 Anniina Korteniemi, Aleksi Itkonen
- vuonna 1994 Sanna Laukkanen, Tanja Vähäsarja
- vuonna 1995 Tiina Oikkonen, Anna-Maija Multas, Markus Määttänen
- vuonna 1999 Antti Annola
Vuonna 1992 Musarit -kuoro valittiin Oulun läänin Vuoden koulukerhoksi ja v. 1993 Musarit voittivat MTV:m Koulushown musikaalilla "Me tahdomme lapsuuden takaisin".
1992, 1994 JOHTOKUNTA LAKKAUTETAAN - VANHEMPAINTOIMIKUNTA PERUSTETAAN
Kempeleen koulujen johtokunnat lakkautettiin kunnanvaltuuston päätöksellä v.1992 loppuun mennessä. Johtokunnan viimeinen kokous pidettiin 8.12.1992. Johtokunnan viimeisenä puheenjohtajan toimi Marja-Liisa Haapalahti. Lakkautetun johtokunnaan tilalle Ylikylälle perustettiin vanhempaintoimikunta 19.1.1994. Ensimmäisenä vanhempaintoimikunnan puheenjohtajana toimi Paula Eskola.
1994VUODEN KOULU
Ylikylän koulu valittiin Vuoden Kouluksi 1994.
1998
RAKENTAMINEN ALKAA - OPETUSMINISTERIÖN VALTIONOSUUS 13.3.1998
Kunnan vuosien 1993-1997 toiminta- ja taloussuunnitelmissa Ylikylän koulun rakentaminen oli suunniteltu alkavaksi v. 1995. Koulu oli myös vuoden 1995 Oulun lääninhallituksen valtionapulistalla. Koulurakentamisen edellytyksenä oli valtionosuuden saaminen ja koska valtionosuutta ei myönnetty, rakentamishanke viivästyi edelleen. Uuden koulurakennuksen lisärakennuksen ja peruskorjauksen arkkitehtisuunnittelu oli annettu Arkkitehtuuritoimisto O.Ylipahkala Oy:lle. Kesällä 1993 rehtori Antti Peisterä kutsui arkkitehdit Olavi Ylipahkalan ja Arja Riiholan koululle ensimmäiseen yhteiseen suunnittelupalaveriin. Koulurakennuksen suunnitelmia oli tehty jo aiemminkin, mutta nyt työ aloitettiin puhtaalta pöydältä. Suunnittelutyötä tehtiin vuosina 1993-1998. Suunnittelutyöhön osallistui koko henkilökunta sekä oppilaat. Opetusministeriö myönsi kunnalle 13.3.1998 Ylikylän koulun lisärakennukseen ja peruskorjaukseen valtionosuutta 14.863.000mk. Koko hankkeen kustannusarvio oli 29.726.000 mk. Ensimmäiset rakennustyöt aloitettiin huhtikuussa 1998. Rakentaminen toteutettiin lv:n 1998-1999 aikana. Rakentamisen aikana korvaavat koulutilat löytyivät viereisestä entisestä opettaja-asuntolasta. Asuntolan 9 huoneistoa muutettiin 11 luokkatilaksi. Uusissa koulutiloissa aloitettiin 16.8.1999. Piispa Olavi Rimpiläinen ja kirkkoherra Markku Korpela siunasivat uuden rakennuksen koulukäyttöön 20.8.1999. Koulun vihkiäisiä vietettiin 21.11.1999. Vihkiäisten juhlapuhujana oli kulttuuriministeri Suvi Lindén.
1999 PIKKUPARLAMENTTI JA OPPILASKUNTA ALOITTAVAT TOIMINTANSA
1999-2000 ESIKOULUN JA UUDEN VUOSITUHANNEN 2000 HAASTEET
Lv. 1999-2000 puukoululla aloitti toimintansa ns. Puukoulun päiväkodin esiopetusluokat. Kunnan asuntorakentamisen painottuminen Ylikylän koulupiirin alueelle on kasvattanut koulun oppilasmäärää räjähdysmäisesti. Puukoulun tilat otettiin uudelleen kokonaisuudessaan koulun käyttöön lv. 2001-2002 alusta. Puukoulun 100 esikoululaiselle rakennettiin kesällä 2001 vuokratilat entisen elementtikoulun paikalle. Esikoulu aloitti toimintansa uusissa vuokra tiloissa 3.9.2001.
2000 KOULURAVINTOLA
Vuonna 2000 kouluravintola valittiin yhdeksi Suomen edistyksellisimmäksi ja viihtyisimmäksi kouluravintolaksi sekä palkittiin kouluravintolatoiminnan kehittämisestä.
2003 SUOMEN KULTTUURIRAHASTO - AURINKORYIJY
Koulu on saanut useina vuosina tunnustusta ansiokkaasta opetus- ja kasvatustoiminnastaan mm. erilaisten apurahojen muodossa. Suomen Kulttuurirahaston myönsi koululle apurahan, jolla toteutettiin koulun ruokasaliin henkilökunnan, vanhempien ja oppilaiden yhteistyönä kouluryijy. Aurinkoryijy valmistui syyslukukaudella 2003.
2003
HONKASEN KOULU ELI HONKASEN SEURAKUNTATALO KOULUKÄYTÖSSÄ 2003-2008
Lv.2001-2002 koulun oppilasmäärän noustua 727 oppilaaseen, eivät tilat enää riittäneet liikunnan opetukseen. 5.-6.luokkien oppilaat alkoivat käydä liikuntatunneilla Kempelehallissa. Vuoden 2002 alussa puukoulun hirsi- ja puurakenteisiin osiin rakennettiin koneellinen huoneilman ja alapohjan ilmanvaihto. Remontit jatkuivat syys-lokakuussa 2002. Tilanpuute paheni entisestään lv. 2002-2003 alusta. Kaikki mahdolliset tilat uudessa koulurakennuksessa ja puukoululla on otettu käyttöön. Kempelehallissa alettiin käydä liikuntatunneilla maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin. Kuvataideluokka otettiin 4C.n kotiluokaksi. Myöskään tekstiilityön ja teknisen työn tilat eivät riittäneet, vaan opetusta täytyi järjestää myös aineluokkien ohella myös kotiluokissa. Opetusryhmien määrä lisääntyi 2-3 uudella ryhmällä lv. 2003-2004. Lisätiloja uusille ryhmille saimme kunnan ostamasta entisen Honkasen seurakuntatalon tiloista. Seurakuntatalon tilat saneerattiin koulukäyttöön kesällä 2003. Elokuussa 11.8.2003 Honkasen kouluksi nimetyssä Ylikylän koulun toimipisteessä aloittivat luokat 1A ja 1B. Tiloissa aloitti myös ykkösluokkalaisten MLL:n iltapäiväkerhotoiminta. Honkasen koululla eli entisellä Honkasen seurakuntatalolla lakkasi kaikki koulutoiminta 31.5.08. Viimeisenä luokkana koululla opiskelivat 3A ja 3B luokat.
2004 1.-2. LUOKKALAISTEN ILTAPÄIVÄKERHOTOIMINTA ALKOI 2004 - AAMUPÄIVÄKERHOT 11.8.2008
Uutena toimintana alkoi ma 23.8.2004 yhteistyössä Kempeleen seurakunnan kanssa 1.-2.luokkalaisten iltapäiväkerhotoiminnan. Kerhot aloittivat toimintansa Honkasen koululla, Monitoimitalon nuorisotiloissa, Pyrinnön Urheilutalolla Köykkyrissä ja Kokkokankaan seurakuntakeskuksessa. Seurakunta irtisanoi iltapäiväkerhosopimuksensa Kempeleen kunnan kanssa. Kokkokankaan iltapäiväkerhotoiminta lakkasi kevätlukukauden päättyessä 2.6.2006. Iltapäiväkerhotoiminta siirtyi kokonaisuudessaan koulun järjestettäväksi. Seurakunnan lopetettua koululaisten iltapäiväkerhot, sivistyslautakunta vuokrasi kerhotilat Kempeleen Vasemmisto ry:ltä. Työväentalon tiloissa iltapäiväkerhot aloittivat 14.8.2006. Linnakangastalon valmistuttua voitin luopua Pyrinnön, Työväentalon, Honkasen koulun ja Monarin tilojen käytöstä. Ylikylän koulun apit-toiminta keskitettiin Puukoulun tiloihin.
2004 KOULURAVINTOLA
Vuonna 2004 kouluravintola valittiin jälleen yhdeksi Suomen edistyksellisimmäksi ja viihtyisimmäksi kouluravintolaksi sekä palkittiin kouluravintolatoiminnan kehittämisestä.
2005
VUODEN KOULUKIRJASTO
Kopisto ry palkitsi Ylikylän koulun kirjaston ansiokkaasta toiminasta ja koulukirjaston kehittämistyöstä Vuoden Koulukirjasto-palkinnolla.
2006SAMPO PANKKI - KYKY GAALA 2007
Sampo-pankki myönsi koululle apurahan ansiokkaasta toiminnasta lasten luovuuden edistämiseksi. raha kohdennettiin Kyky Gaala 2007 -tapahtumaan.
2007 SAVONLINNAN MESTARILAULAJA 2007
Ida-Maria Juntunen voitti Savonlinnan Mestarilaulaja 2007 -kilpailun.
2008KARUSELLI-LASTENLAULUKILPAILUN VOITTO
Ida-Maria Juntunen voitti valtakunnallisen Karuselli-lastenlaulukilpailun v. 2008.
2008 LINNAKANGASTALO KÄYTTÖÖN 21.7.2008
Oulun lääninhallituksen sivistysosasto päätti 27.06.2005 valtionosuuden myöntämisestä Linnakangastalolle. Rakennustyö aloitettiin 1.4.2007. Linnakangastalo suunnittelusta vastasi Arkkitehtitoimisto Väisänen Oy:n arkkitehdit Veli Kulusjärvi ja Susanna Uhari. Koulutilojen suunnittelusta vastasi Ylikylän koulun henkilöstön. Muiden tilojen suunnittelusta vastasivat tulosalueiden ja yksikköjen johtajat. Rakennus toimii pienten lasten (0.-4.lk:t) lähikouluna, päiväkoti mukaan lukien. Hankesuunnitelman (siv.ltk 97§ /28.8.2002) mukaan: "Ylikylän koulun vanhasta osasta koulukäytössä osittain luovuttaneen, jolloin vapautuvia tiloja voidaan käyttää mm. kuntalaisten vapaa-ajan käytön tiloina. Samalla voitaneen luopua kunnalle hankitun Honkasen seurakuntatalon käytöstä koulutiloina. Osa Ylikylän koulun vanhasta osasta ja Puukoulun päiväkodin tilaelementtirakennus jäävät edelleen puskuriksi perusopetuksen ja esikoulun/päivähoidon kasvaviin tilatarpeisiin." Puukoulu on säilynyt koulukäytössä. Elokuusta 2008 siellä ovat opiskelleet luokat 1F, 1G, 2A ja 2B sekä Ylikylän koulun aamu- ja iltapäiväkerhot. Ylikylän koulurakennuksessa opiskelevat loput 1.-2.luokat, vuosiluokat 3.-6., starttiluokka ja pienryhmä. Puukoulun ruokasalia käytävät entiseen tapaan myös Puukoulun päiväkodin eskarit. Puukoulun päiväkodin tilaelementtirakennuksessa toimii edelleen Puukoulun päiväkoti.
Linnakankaan koulun opetushenkilöstö muodostettiin Ylikylän opetushenkilöstöstä. Yksitoista opettajaa ja neljä koulunkäyntiohjaajaa siirtyi Linnakankaan koululle. Linnakankaan koulun apulaisrehtorina aloitti 1.8.2008 Petri Ojala. Linnakankaan koulussa opintiensä aloittaneet siirtyvät neljännen vuosiluokan jälkeen käymään loput alakoulun luokat Ylikylän koululla. Linnakankaan koululla on otettu käyttöön Ylikylän koulun ja kotien yhteistyösopimuksen periaatteet. Vastaavat sopimukset pätevät molemmissa kouluissa. Molemmilla kouluilla on paljon yhteistä, mutta toiminnoiltamme profiloidumme omiksi kouluiksi omine tapoinemme.
2008 VANHEMPAINTOIMIKUNTA JATKOI TOIMINTAANSA YHTEISENÄ YLIKYLÄN-LINNAKANGASTALON VANHEMPAINTOIMIKUNTANA ALKAEN 1.8.2008
2008 LINNAKANGASTALON KOULU ITSENÄISEKSI KOULUYKSIKÖKSI - VASTUUHENKILÖKSI APULAIS REHTORI PETRI OJALA ALKAEN 1.1.2009, REHTORINA TIMO KALERMO ALKAEN 1.8.2009
2008 YLIKYLÄN KOULU 100 VUOTTA 22.9.2008
Ylikylän koulu 100 vuotta -juhlaviikkoa vietettiin ajalla 13.10.-17.10.2008. Juhlaviikko huipentui kutsuvieraiden Ylikylä 100 vuotta juhlaan ma 13.10.08 klo 14.00 ja oppilaiden sekä vanhempien juhliin ke 15.10.08 klo 9.00 ja klo 10.00. Kutsuvierasjuhlan juhlapuhujana oli viestintäministeri Suvi Lindén.
2008
KULTTUURIN KEMPELE PALKINTO 10.12.2008
Palkinnon myöntämisen perusteena on aktiivinen toiminta, vuoden aikana saavutettu erinomainen taso urheilun, taiteen tai muun kulttuurin alalta ja merkittävällä toiminnalla kunnalle tuotettu julkisuus. Palkinnon myöntää sivistyslautakunta.
PERUSTELUT / Sivistyslautakunta 10.12.2008 § 152
- Ylikylän koulun 100-vuotta -juhlavuonna koulu teki merkittävää kulttuuriperinteen vaalimistyötä yhdessä Kempele-Seuran kanssa nimeämällä koulun tilat vanhan kempeleläisen paikallisnimistön ja perinteen mukaisesti.
- Ylikylä 100 vuotta -näyttely oli toteutettu kotiseutumuseon kanssa yhteistyössä ja toi esille perinnettä ja kulttuuria.
- Ylikylän koulu on omalla toiminnallaan tuonut merkittävällä tavalla Kempeleen kunnalle myönteistä julkisuutta ja valtakunnallista näkyvyyttä.
- Vanhempaintoimikunta järjestää vuosittain Marrasriehan ja tukee koulun kulttuuritoimintaa.
- Taide ja kulttuuri näkyvät myös oppilaiden kerho-ohjelmassa.
2009 KAIJA SAVUOJASTA SUURTALOUDEN KOKKI / SUURKEITTIÖN KOKKI
PRO on tunnustuspalkinto horeca-alan ammattilaisille. Palkinnot jaetaan vuosittain 12 eri sarjassa, huomoiden eri tehtäväalueet, vastuut ja ammattinimikkeet. Tunnustuspalkinnon arvoinen kokki on yhteistyökykyinen ja pitää tiimityöskentelystä, mutta pystyy kuitenkin itsenäiseen päätöksentekoon. Hän ymmärtää työnsä vastuullisuuden suurten elintarvike-erien käsittelyssä ja hallitsee ruoka-aineiden oikeat varastointi- ja käsittelymenetelmät. Ruoan valmistuksen ohella hänen tehtäviinsä voivat kuulua myös ruoan esillepano ja annostelu.
2009 YLÄLUOKKIEN RAKENTAMINEN YLIKYLÄLLE ALKAA KEVÄÄLLÄ 2011
Kunnanvaltuuston 8.6.2009 § 78 (http://edu.kempele.fi/dynastia/kokous/2009529-10.HTM) päätöksen mukaan Ylikylän yhtenäiskoulun ensimmäinen vaihe toteutetaan lisärakentamisena vuosina 2011-2012 ja toinen vaihe vuosina 2017-2018. Suunnitelmassa on pyritty ottamaan huomioon kunnan kaavoitusratkaisujen vaikutus koulutoimeen. Ratkaisussa on optimoitu kunnan koulukiinteistöjen käyttöaste mahdollisimman korkeaksi. Periaatteena on luoda koulutilaongelmien ratkaisujen myötä kaksi yhtenäisen perusopetuksen kokonaisuutta:
- Ylikylän koulun /1-9- luokat oppilaat otetaan Ylikylän ja Linnakangastalon koulujen oppilaaksiottoalueilta.
- Kirkonkylän koulun /1-9- luokat oppilaat otetaan Santamäen, Kirkonkylän ja Ketolanperän koulujen oppilaaksiottoalueilta.
2010
YLIKYLÄN KOULU SAAVUTTI KUNNANHALLITUKSEN ASETTAMAT TALOUDEN TASAPAINOTTAMISEN TAVOITTEET V. 2009
TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN VUONNA 2009 / HENKILÖKUNNAN
PALKITSEMINEN: Kunnanhallitus § 165 03.05.2010: KHALL 29.03.2010 § 113 Vuoden 2009 aikana talouden tasapainottamisen II vaiheen yhteydessä kunnan henkilöstöä ja palveluyksiköitä kannustettiin tekemään esityksiä, joilla voidaan vaikuttaa myönteisesti menojen ja tulojen kehitykseen. Kunnanhallitus suositti lähettämässään kirjeessä lomarahojen vaihtamista vapaaksi ja/tai palkattomien lomien pitämistä. Palveluyksikkökohtainen tavoite määriteltiin palveluyksikön lomarahoja vastaavan euromäärän suuruiseksi. Kannustimeksi palveluyksikkökohtaisen tavoitteen saavuttamiselle luvattiin henkilöstölle yksi ylimääräinen vapaapäivä pidettäväksi vuonna 2010.
Vapaapäivään oikeutetut palveluyksiköt tilinpäätöksen mukaan:
- Honkasen päiväkoti
- Pikkukokon päiväkoti
- Linnakangastalon päiväkoti
- Ryhmäperhepäivähoito
- Ylikylän koulu
- Ap/Ip-toiminta
- Terveyskeskuksen vastaanotto
- Kuntoutus
- Mielenterveyspalvelut
- Terveydenhoito
- Suun terveydenhoito
- Terveyskeskuksen tukipalvelut
- Palveluasuminen
- Liikenneväylät
- Liikunta-alueet
- Kiinteistöviheralueet
- Kaavoitus
- Mittaus
- Maaomaisuuden hallinta
- Tukipalveluiden johto
- Tietohallintopalvelut
- Talous-, palkka- ja henkilöstöpalvelut
- Puhdistuspalvelut
2010 YLIKYLÄN KOULUHANKE SAI 11.11.2010 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN OPETUSMINISTERI HENNA VIRKKUSEN PÄÄTÖKSELLÄ VALTIONAVUSTUSTA VUODELLE 2011 YHTEENSÄ 1. 475 000€.
2011 YLIKYLÄN KOULU PALKITTIIN KOPIOSTO RY:N KOULUKIRJASTO – TILAA LUOVUUDELLE - KAMPANJASSA TO 31.3.2011
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto ry palkitsi Koulukirjasto – tilaa luovuudelle -kampanjassa peruskoulujen ja lukioiden parhaat ehdotukset oman koulukirjaston kehittämiseksi. Kampanjan tavoitteena oli lisätä koulukirjastojen vetovoimaisuutta. Koulukirjastomme sai kampanjassa 3.000€ kannustusrahaa. Palkintoa olivat vastaanottamassa koulukirjastomme oppilastyöntekijät Veera Törmä 5D ja Saaga Holma 5D.
2011 YLIKYLÄ-LINNAKANGANTALON KOULUJEN VANHEMPAINTOIMIKUNNAT ALOITTAVAT SYKSYLLÄ 2011 OMINA TOIMIKUNTINA
Ylikylän koulun vanhempaintoimikunta toimi vuosina 1994-2008 Ylikylän koulun vanhempaintoimikuntana. Lv. 2008-2009 Linnakangastalon koulun vanhemmat kuluivat Ylikylän koulun vanhempaintoimikuntaan. Ylikylän koulun ja 1. Ylikylä-linnakangastalon koulujen vanhempaintoimikuntien viimeisenä puheenjohtajana toimi Kirsi Kumpuvaara-Virkkala. Vuonna 2009-2011 vanhemmat toimivat yhteisessä Ylikylä-linnakangastalon koulujen vanhempaintoimikunnassa. Vanhempaintoimikunnan kokouksessa 10.5.2011 vanhemmat päättivät puheenjohtaja Päivi Kivelän johdolla, että syksystä 2011 lähtien kouluilla on omat koulukohtaiset vanhempaintoimikuntansa. Syksyn 1. Ylikylän vanhempaintoimikunnan koollekutsujana toimii Sari Kamula.
Lähde / tekstin koonnut
- Hiltunen Mauno. 1983. Kempeleen koululaitoksen historia 1882-1982. Kempeleen kunta.
- Rehtori Antti Peisterä 6.6.2011
Diaesitys Ylikylän koulusta vuosilta 1908-1999.
Kuvakollaasi Ylikylän koulusta 1908-2008 - wmv-video.
|