REHTORIN PALSTA

Kesäloma on pidetty ja koulutyö on taas alkanut! Toivottavasti poikkeuksellisen lämmin ja aurinkoinen kesäloma on ladannut meihin kaikkiin paljon energiaa uuden lukuvuoden aherrukseen. Kempeleen yläasteella aloitti tänä syksynä 756 oppilasta, joukossa 233 uutta seiskaluokkalaista. Opettajia on yli seitsemänkymmentä, joista heistäkin 8 on uusia. Muuta henkilökuntaa koulussamme on lähes parikymmentä henkeä.

Tänä vuonna yläasteella opiskelu on erityisen monimuotoista niille viidelle seiskaluokalle, jotka opiskelevat kolme päivää viikossa entisen alakoulunsa tutuissa luokissa Ylikylällä ja kaksi päivää yläasteen tiloissa. Kyseiset luokat ovat syntymässä olevan Ylikylän yhtenäiskoulun pilottiryhmä, joka siirtyy kokonaan takaisin Ylikylälle, kunhan koulun laajennusosa vuoden päästä valmistuu. Oppilaiden ja opettajien edestakainen kulkeminen on yläasteelle myös lukujärjestyksellinen haaste, josta yritämme selvitä parhain päin.

Vuoden alussa astui voimaan joukko perusopetuslain muutoksia, joiden tarkoituksena on varmistaa, että oppilaat saavat tukea riittävän varhain ja joustavasti opetuksen yhteydessä. Kempele on ollut mukana yleisen, tehostetun ja erityisen tuen Kelpo-kehittämishankkeessa. Hankkeen tuloksena on syntynyt opetushenkilöstölle tuen käsikirja ja vanhemmille tukimuotoja esittelevä tiedotevihko. Tämän syystiedotteen mukana saatte tiedotteen oppilashuollosta lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäjänä. Kempeleen yläasteen oppilashuollon toimintasuunnitelma on luettavissa koulumme kotisivulla.

Kempeleläisistä nuorista, kodeista, koulusta ja Kempeleestä kasvu- ja opiskeluympäristönä kertovat paljon viimeisen kansainvälisen oppimistuloksia vertailevan PISA-tutkimuksen tulokset. Vertailtavia osaamisen osa-alueita olivat lukutaito, matematiikka ja luonnontieteet. Suomalaisten koululaisten hyvää sijoitusta on selitetty koulutuksellisella tasa-arvolla, mutta merkitystä on varmasti myös yleisellä koulutusmyönteisellä ilmapiirillä. Koulujen väliset erot ovat valitettavasti kuitenkin Suomessakin hienoisessa kasvussa. Kempeleen yläaste sijoittui kaikilla osa-alueilla vertailussa mukana olleiden koulujen parhaaseen viidennekseen.

Kempeleen yläasteen tunnuslause on ’Yhdessä tulevaisuutta rakentaen’. Nuorten koulutyö, kasvu ja kehitys tarvitsevat heidän tekemisistään kiinnostuneiden aikuisten, huoltajien, opettajien ja koko koulun henkilökunnan tukea. Kempeleen yläasteella toimii vanhempainryhmä, jonka tarkoituksena on ylläpitää ja parantaa kodin ja koulun yhteistyötä nuorten parhaaksi. Ryhmä tarjoaa kaikille huoltajille avoimen mahdollisuuden keskusteluun ja asioihin vaikuttamiseen. Vanhempainryhmään pääsee mukaan tulemalla mukaan kokouksiin, joista tiedotetaan Wilmassa.

Rakennetaan yhdessä tätä lukuvuotta 2011-2012ja tulevaisuutta!

Kai Kela, vs. rehtori