"Didaktiikan tehtävä on etsiä ja keksiä sellainen menettelytapa, että opettajan työ supistuisi vähempään, mutta oppilas kuitenkin oppisi enemmän; että koulusta vähenisi meluava touhu, kyllästys ja turha työ; että koulu tarjoaisi suurempaa levollisuutta, työniloa ja perusteellista edistymistä" (J.A.Comenius)
Tavoite: Opetusmenetelmien kehittämiseen ja oppilaan yksilölliseen huomioimiseen tähdätään vakiinnuttamalla toiminnallisuus opetusjärjestelyissä sekä toiminnallisten luokkien että perusopetusryhmien ollessa kyseessä. Kiinnitämme huomiota yksilölliseen palautteen antamiseen oppimisprosessin eri vaiheissa.
Toimenpiteet:
Seurataan ja kehitetään perustetun toiminnallisen luokan joustavien oppimisympäristöjen ja –menetelmien sekä oppilaan yksilöllisen huomioimisen toimivuutta.
Järjestetään koko Kirkonkylän koulun yhteinen koulutustilaisuus toiminnallisuudesta ja eriyttämisestä heterogeenisissa ryhmissä.
Toteutamme keväällä 2011 työstetyt integroivat oppimiskokonaisuudet. Järjestämme kirjastotoimen kanssa tiedonhaku ja tiedon käsittelykursseja räätälöitynä eri oppiaineiden tarpeisiin.
Arvoimme kaksi lukuvuotta kestäneen toiminnallisuutta painottaneen kehittämisjakson toimivuutta ja teemme sen perusteella jatkosuunnitelmat.