OPPILASHUOLTO

Oppilashuolto on osa koulun kasvatus- ja opetustoimintaa. Oppilashuollolla tarkoitetaan niitä toimenpiteitä, joiden avulla edistetään oppilaiden tasapainoista kasvua ja kehitystä sekä kouluyhteisön hyvinvointia ja viihtyvyyttä. Oppilashuollon tavoitteena on turvallisen ja terveen oppimis- ja työympäristön luominen. Koulun oppilashuoltotyö edesauttaa oppilaiden koulunkäyntiä ja oppimista sekä koulutuksellisen tasa-arvoisuuden toteutumista. Oppilashuolto on ensisijaisesti ennalta ehkäisevää, mutta myös oppimisvaikeuksien ja muiden varhaista tunnistamista ja niihin puuttumista. Oppilashuollon tavoitteiden toteuttamisesta ja kehittämisestä huolehtivat kaikki kouluyhteisömme jäsenet yhdessä kotien kanssa.

Kempeleen yläasteella toimii oppilashuoltoon keskittynyt oppilashuollon koordinaattori, jonka avulla koulussamme voimme varmistaa nopean ja tehokkaan oppilashuollollisen toiminnan. Kempeleen yläasteen oppilashuollon koordinaattorina toimii Tuomo Palmu ( puh. 050 - 4636672 sähköposti: tuomo.palmu@kempele.fi).

Koulun oppilashuoltotyön koordinoijana ja kehittäjänä toimii joka viikko torstaiaamuisin kokoontuva oppilashuoltoryhmä. Ryhmä voi kokoontua tilanteen vaatiessa nopeastikin. Oppilashuoltoryhmään kuuluvat koulukuraattori, kouluterveydenhoitajat, opinto-ohjaajat, laaja-alaiset erityisopettajat, rehtori ja oppilashuollon koordinaattori, joka toimii ryhmän kokoonkutsujana. Lisäksi ryhmässä käy tarvittaessa luokanohjaajia, opettajia sekä lisäksi muita kunnassamme nuorten kanssa työskenteleviä.

Oppilashuoltoryhmässä käsitellään yksittäisten oppilaiden asioista ja sovitaan tarvittavista tukitoimista sekä erityis- ja tukiopetuksen tarpeesta. Ryhmä osallistuu myös koulun sisäiseen kehittämistyöhön pyrkimyksenä kehittää koko kouluyhteisöä toimivammaksi ja turvallisemmaksi kasvu- ja oppimisympäristöksi oppilashuollollisesta näkökulmasta. Oppilashuoltoryhmä toimii myös koulun luontevana yhteistyökumppanina kunnan muiden palvelujen kanssa.

Luonnollisesti oppilashuoltoryhmän jäsenillä on lain mukainen vaitiolovelvollisuus ryhmässä käsiteltävissä asioissa.

Koulumme päivittäinen toiminta on monimuotoisesti oppilashuoltotyötä. Tämän lisäksi tänä lukuvuonna toimitaan yhteistyössä koulutuksen järjestäjän vahvistaman erityisen tuen suunnitelman mukaan seuraavasti(sulkeissa vastuutaso):

- luokkakohtaiset palaverit opettaville opettajille heti koulutyön käynnistyttyä (oppilashuollon koordinaattori)

- 7. lk ryhmäytymispäivä (tukioppilaat)

- 9. lk ohjauskeskustelut syyslukukaudella (opinto-ohjaajat)

- hyvinvointikysely marraskuussa kaikille oppilaille (luokanohjaajat)

- oppilaiden tuentarpeen kartoitus joulukuussa (luokanohjaaja ja oppilashuollon koordinaattori)

- väliarvioinnin yhteenveto, purkaminen ja toimenpiteet (oppilashuollon koordinaattori ja oppilashuoltoryhmä)

- 8lk koti-koulu –keskustelut tammi- helmikuussa.

- tulevien 7. lk siirtopalaverit huhtikuussa (oppilashuollon koordinaattori, opinto-ohjaajat ja erityisopettajat)

- tulevien 7 lk tutustuminen yläluokille toukokuussa (opinto-ohjaajat)

- käynnistetään KiVa –koulu -hanke

- valmistaudutaan oppilashuoltolain tuleviin muutoksiin